veikkamattila1 The battleline between good and evil runs through the heart of every man.

Tämä suomalaisten velan muoto kasvaa koko ajan eikä siitä puhuta paljon

1990-luvun alusta lähtien olemme kuulleet hyvin paljon puhetta, kirjoituksia ja muita varoituksia ja synkeitä arvioita siitä, miten suuri Suomen valtion velka on ja kuinka hallitsemattomasti se kasvaa. Näihin ajatuksiin ovat myös kuuluneet varoittelut siitä, miten taloutemme ja suomalainen elämänmuotomme on kestämättömällä pohjalla, jos velkaantumisemme annetaan jatkua samanlaisena ja miten suurten ikäluokkien sairaanhoito ym. kulut lisäävät tulevaisuuden menopaineita entisestään jne.

Valtion velan suuruutta on konkretisoitu jakamalla kokonaisvelkamäärä Suomen asukasluvulla ja osoittamalla siten, kuinka paljon valtion velkaa on per henkilö. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jotkut kansalaiset ovat myös luoneet velkakellosivuston, joka osoittaa suomalaisten valtion velan kasvun minuutti minuutilta ja tunti tunnilta eli valtion velan kasvun reaaliajassa.

On kuitenkin olemassa eräs velan laji, joka on valtionvelkaakin merkittävämpi. Tästä velan muodosta ei puhuta paljon suomalaisten keskuudessa, vaikka tämä suomalaisten velan muoto kasvaa joka päivä. Tämän velanmuodon nimi on syntivelka. Se syntyy kun teet mitä tahansa pahaa tai mitä tahansa Jumalan tahdon vastaista. Syntivelka on sinun velkaasi Jumalalle eli vastaat siitä henkilökohtaisesti hänelle.

Syntivelkaasi et voi kuolettaa millään tai maksaa sitä takaisin: et rahallasi, et omaisuudellasi, et hyvillä teollasi tai suorituksillasi. Jumalan silmissä kaikki maksutapasi ovat tyhjänveroisia ja todellisuudessa myös saastaisia. Lisäksi joka päivä kun elät synnissä, kasvaa syntivelkasi suuremmaksi.

Saatat kysyä, että mitä sitten jos minulla on syntivelkaa enkä pysty maksamaan sitä takaisin? Niin kuin tiedämme jo arkielämästä, ei velanmaksusta pääse siitä laistamasta vaan velkojasi pyrkii määrätietoisesti siihen, että maksat velkasi tai että hän saa korvauksen/hyvityksen velastaan sinulta. Lisäksi velanmaksun pakeneminen sytyttää velkojan vihan velallista kohtaan ja niin myös tapahtuu syntivelan tapauksessa, jolloin syntisen päälle tulee Jumalan viha.

Miten Jumala saa sitten maksun syntivelastasi? Vaihtoehtoja on vain kaksi: Jos satut kuolemaan synneissäsi tai syntivelkasi kanssa, tuomitsee Jumala sinut kuolemasi jälkeen viimeisellä tuomiolla syntivelkasi ja sen suuruuden mukaan iankaikkiseen rangaistukseen eli helvettiin. Tässä tuomiossasi syntivelkasi suuruus määrittelee tuskasi ja rangaistuksesi ankaruuden helvetissä. (Toki kriteereitä on monia, mutta niitä ei ole tarkoituksenmukaista tässä käydä läpi). Jos satut taas kuolemaan Jeesuksessa, niin kuolemasi jälkeen Jumala laskee syntivelkasi olevan maksettu tai kuitattu ja saat viettää iäisyyden taivaassa Jumalan kanssa.

Jumala ei halua kenenkään kokevan 1) vaihtoehtoa ja hän lähetti siksi ainoan poikansa maan päälle maksamaan Golgatan ristillä syntivelkasi. Eikö olekin suurta rakkautta sinua kohtaan? Velkojasi lähetti arvokkainta, mitä hänellä on eli ainoan poikansa maan päälle toimittamaan maksusuorituksen sinun veloistasi, että voisit olla vapaa niistä iankaikkisesti.

Jumala on hyvin pitkämielisesti odottanut koko elämäsi, että kääntyisit häneen puoleensa ja ottaisit uskossa vastaan Jeesuksen sinulle järjestämän syntivelkojesi maksun ja pääsisit niin vapaaksi veloistasi. Älä jätä tänään mahdollisuutta ottaa syntivelkasi nollausta vastaan ja aloittaa uutta velatonta elämää Jeesuksessa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Ohhoh?
Nyt kipinkapin anekauppaan. uukkelista löytyy lähin putiikki.

En arvaakkaan mitä uskontoa sinä diggaat. Mikäli se on kristinuskoa, niin katseeni alkaa etsiä tietä Islamin suuntaan.

Käyttäjän veikkamattila1 kuva
Veikka Mattila

"Syntivelkaasi et voi kuolettaa millään tai maksaa sitä takaisin: et rahallasi, et omaisuudellasi, et hyvillä teollasi tai suorituksillasi. Jumalan silmissä kaikki maksutapasi ovat tyhjänveroisia ja todellisuudessa myös saastaisia. Lisäksi joka päivä kun elät synnissä, kasvaa syntivelkasi suuremmaksi."

Eli aneet eivät ole minkään arvoisia.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Nyt en ymmärrä Veikka #6
Sanomasi jäljempänä:
"korostaa ajatusta, että syntiä tehdessämme olemme Jumalalle velkaa ja Jumala vaatii hyvitystä ja sovitusta syntivelastamme."

Nyt menee vähän kristiriitaiseksi. Velkaa (syntiä) on kertynyt, mutta on myös pääomaa kertynyt velan maksuun. Velkaa vaaditaan maksettavaksi, muttei sitä kuitenkaan saa sovittaa? On vaikeaa uskoa itsensä tuommoiseen huomaan, lienee parempi jatkaa etsintää paremmasta Jumalasta, tai oikeastaan ihmisen luomasta jumalasta, joki sopii "minun" pirtaani.

Käyttäjän veikkamattila1 kuva
Veikka Mattila

Kiitos. On helpottanut jo kun otin Jeesuksen vastaan ja hän maksoi velkani.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Syntivelkaasi et voi kuolettaa millään..."

Mihin uskontoon tällainen käsitys kuuluu? Tietääkseni kristinuskossa riittää se, että ottaa vastaan armon, niin saa synnit anteeksi.

Käyttäjän veikkamattila1 kuva
Veikka Mattila

Niin, se on ihan totta, että jos vastaanottaa armon Jeesuksesa saa syntinstä/syntivelkansa anteeksi. Syntivelka on on käytännössä sama asia kuin synti, mutta se korostaa ajatusta, että syntiä tehdessämme olemme Jumalalle velkaa ja Jumala vaatii hyvitystä ja sovitusta syntivelastamme.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Janne Kejo. Lähelle meni. Jo heränneitten Paavo Ruotsalainen aikoinaan sanoi:"missä sitä uskoa olla taitaa ellei ensin oteta Kristusta vastaan henkilökohtaisesti" kun joku oli valitellut ettei pysty uskomaan. Paavon oppi oli raamatullinen. Sanoohan sana. "Ja kaikki jotka ottivat hänet vastaan (Jeesuksen) hän antoi voiman tulla hänen lapsikseen. Tämä on jokaiselle tarjolla henkilöön katsomatta

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Syntiä ovat kaikki muutokset totuttuun.

Käyttäjän veikkamattila1 kuva
Veikka Mattila

Ehkä ajattelet, että pelkään muutosta ja kaikki maailman muuttuminen olisi silmissäni syntiä. Voi veikkonen, olet erehtynyt pahasti, sillä tällä hetkellä esimerkiksi Lähi-Idän islamilaisissa maissa ja Iranissa tulee valtavasti ihmisiä uskoon eli kääntyvät Islamista ja kristinuskoon. Kristinuskon Jumala on dynaaminen Luoja ja siksi maailmassa tapahtuu paljon positiivista muutosta! Tapahtukoon positiivinen muutos myös kohdallasi!

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Sama jumala molemmilla on ovat vain lahkoutuneet pitkän historian ja uskonpuhdistajien avulla.

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

Hienoa kuulla, että armoa on vielä tarjolla, vaikka ihmiset alkavat olla varsin väsyneitä kristinuskon sanomaan. Tästä osoituksena joku "kyllästynyt" poltti poroksi palavien nesteiden avulla lähes 250-vuotta vanhan Kiihtelysvaaran kirkon...

Toimituksen poiminnat